Luonto antaa nyt voimaa

Täytyy kyllä todeta, että tämän valloillaan jylläävän koronaviruksen johdosta olen ulkoillut luonnossa melkein enemmän, kun koko vuoden aikana yhteensä. Päivät ennen koronaa täyttyivät aina kotitoimistolta suoraan salille ohjaamaan ja siitä iltasaikaan takaisin kotiin nukkumaan. Ulkoilulle ei nähtävästi ollut aikaa, tai sitä en vaan osannut laittaa arvojärjestyksessä niin korkealle, että olisin päivittäin ottanut oman ajan ulkoilulle.

Kiitos kevät, päivät lämpenee ja valon määrä lisääntyy. Pyrin liikkumaan joka päivä luonnossa joko yksin tai perheen kanssa. Jos aikaa riittää, on ihanaa pakata vähän eväitä mukaan ja nautiskella niitä kuunnellen luonnon äänia. Viikonloppunahan voisi järjestää oikein juhlallisen brunssin keskelle metsää? =)

Onneksi meillä on aika monella luonto lähellä kotiovea tai pienen ajomatkan päässä. Nautitaan tästä ja vapaudesta liikkua ulkona.. Tämäkään ei kaikille ole tällä hetkellä itsestään selvää. Pidetään mieli positiivisena ja haetaan voimaa luonnosta.